|
Rakas Mari
3.3.2001 – 12.12.2009
Rakas Iita
Löytöeläinkodista 27.4.1998 – 19.4.2010
Rakkaus on polku valoon, sydämessä.
Te, ystäväni, opetitte minulle reitin tälle polulle.
Me kuljimme, ja kuljemme tätä polkua yhdessä.
Metsä nukkuu
se kuulee uneensa askeleitteni etenemisen äitinsä sylissä
se ottaa minut syliinsä
kietoo minut kohtuunsa
minua ympäröi
Minä antaudun ja putoan pehmeyteen
Eikä lumella ja taivaalla ja puiden nukkuvilla latvoilla ole enää eroa
On kummallista että miten pimeyden laskeuduttua minusta tuntuu,
että näen selkeämmin.
Kuljen puiden latvoja, taivasta vasten,
kuljen niitä vastaan
Kuuntelen kuinka ne vaimeasti kuiskailevat minulle unensa läpi
Kävelen sinne
Mietin että muistanko tämän kaiken
jos sanon sen ääneen
niin kirjoitanko sen muistiin
Yritän muistaa sinne samaan paikkaan
sinnekö se jäi
sinne kirjoitin sen muistiin
niiden tähtien alle
niiden puiden lumiseen kaarnaan
Itkettää tämä luopuminen
silti tiedän että sinne ne sanat kuuluvat,
niiden elämä on siellä
tuulen suudelmissa
kulkijoiden poskilla
Vieraiden kulkijoiden!
Heidän, jotka tulevat minun itkuni jälkeen
kun minä olen jättänyt tämän maan, repinyt itseni irti sen syleilystä
Ei! Sanon väärin.
Sen syli on saattanut minut vapauteeni
kietoi minut vaaleanpunaiseen turkoosiin viittaansa
Sanoi minulle olen vapaa lähtemään
ja minä katsoin häntä silmiin
ja silloin minä antauduin
koska kaikki minussa tuli rakkaudeksi
Käänsin selkäni ja kuljin eteenpäin
en jaksanut katsoa, väsytti se matka niin
Lähdin kulkemaan koiran kanssa
osaanko mennä?
Lunta kaikkialla,
ja polkua ei enää näkynyt hämärän alta
Unohdin etten näe
ja aloin astelemaan
Kuljimme pitkälle,
oli paljon kuljettavaa
Se oli kummallista miten maailma muuttui
ja alkoi katsella minua ruumiillani
Silloin ymmärsin
että pimeään metsään voi mennä
sunnuntaina 21.1.2002
Kuvat ja teksti © Jaana Vähä-Antila
Kaikki oikeudet pidätetään
Jaana ja Mari 5. syyskuuta 2009 Hämeenkyrössä
| 
In Memoriam
