|
KEHOTIETOISUUS
Yksinkertaisia ja rauhallisia harjoituksia ja liikkeitä (mm. Pilates-, Alexander,
Feldenkreis- ja Hathajooga -tekniikoiden perustalta). Jokaisen omista
lähtökohdista toteutettavissa olevien harjoitusten myötä aktivoit
solumuististasi käsin oman ruumiisi parantavaa ja korjaavaa viisautta.
Keskeistä on syvä rentoutuminen, vapautuminen ja sen kautta tiedostava
ja havainnoiva läsnäoleminen.
Harjoitukseen sitoutumisen myötä opit ruumiisi kokonaisvaltaisen ja
terveen tavan olla, liikkua, istua ja seistä. Kysymys ei ole uutuudesta, vaan
ihmisen ikivanhasta viisaudesta ja tiedosta, mitä hän kantaa itsessään,
omassa ruumiissaan ja sen soluissa. Ärsykkeillä ylikuormitetut ympäristöt,
arkielämän sisäiset ja ulkoiset vaatimukset ovat vääristäneet
mielenrauhaamme, ryhtiämme, liikkumistamme ja asentojamme.
Harjoituksien peruslähtökohta on syvä rentoutuminen, hengityksen
vapautuminen ja syveneminen. Sinänsä jo tämä pysähtyminen ja
hermoston rauhoittaminen on vaativa harjoitus. Näin pääsemme yhteyteen
solutason tietoisuuden kanssa, missä muutos tapahtuu. Näiden
harjoitusten myötä lähestymme itsessämme sitä, mikä meissä on
olennaista, ja opimme havainnoimaan ja olemaan sekä henkisesti että
fyysisesti läsnä tässä ja nyt. Naisille ja miehille. Sopii toipilaille.
TIEDUSTELUT
Jaana Vähä-Antila-Nieminen
|